Olen ollut hieman huono lisäämään hartauksia tänne vaikka niitä on aika monta tullut tässä välissä pidettyä, mutta tässä yksi uusi.

Tarvikkeet:

3 x eri vihreänsävyistä kangasta ruohoksi, pensaiksi ja puuksi,

Sininen kangas taivaaksi,

musta kangas pimeäksi yöksi

valkoinen kangas lumeksi,

syksyn lehtien sävyisiä pieniä kankaita esim. harsot on hyviä.

Pari metsän eläintä ja lintu(ääntelevä jos mahdollista). Pehmoeläimet käy ;)

Cd-soitin ja klassista musiikkia. Itse käytin Camille Saint-Saënsin eläintenkarvaalin Joutsen-osaa.

Yksi taikka kaksi kynttilää

 

Tarkoitus

Vuodenaikojen kierto ja Jumalan luoman luonnon herääminen.

 

Hartaudenkulku:

Alkutilanne: pidä hartaus sellaisessa paikassa jossa voit laittaa alemman osan maaksi ja sen taakse kankaan pystyyn taivaaksi. Maa voi olla myös lattialla ja sen takana esim. tuoli. Aseta kynttilä(t) paikkaan jossa se tulee olemaan taivaa yläpuolella.

Kaikki tehdään rauhallisesti ja musiikkia myötäillen.

Laita musiikkisoimaan. Laita soitin soittamaan samaa kappaletta kokoajan. Kerro kuinka Jumala on luonut kesällä vihreät nurmet, pensaat maanpäälle ja sinisen taivaan kaartumaan maan päälle. Asettele yksi vihreä kangas nurmikoksi pöydälle, sen jälkeen toinen vihreä pensaiksi ja muiksi kasveiksi. Asettele sininen kangas taivaaksi.
Kerro kuinka eläimet käyskentelivät ruihikolla syömässä ja iloitsemassa. Kerro myös lintujen lentelevän taivaalla. Asettele eläimet ruohikolle. Lennätä lintu taivaalle. Jos sinulla on ääntelevä lintu voit nyt hieman antaa linnun laulaa.
Kerro kuinka pikku hiljaa alkoi puista tipahdella värikkäitä lehtiä ja kuinka ilmat alkoivat kylmetä. Kerro kuinka osa linnuistä lähtee etelään lämpimään ja eläimet lähtevät koteihinsa pahimpia viimoja piiloon. Tiputtele syksyn lehdiksi tarkoitettuja kankaita nurmikolle. Lennätä lintu piiloon "etelään" ja siirrä eläimet koloihinsa piiloon.
Kerro kuinka lumi alkoi peittää maan. Ja kuinka yön pimeä tuli laskeutui rikastuttamaan lumen ohelle. Aseta maan päälle valkoinen lumikangas niin, että peittää maan. Asettele musta kangas sinisen päälle.
Pian kuitenkin alkoi aurinko paistamaan lämpimämmin poistaen pimeän ja sulattaen lumen. Kun kerrot auringosta, sytytä kynttilä(t) ja sen jälkeen poista musta taivaan päältä. Poista valkoinen lumi maan päältä.
Kerro kuinka syksyn lehdet maatuvat keväällä maaksi ja kuinka maasta alkaa kasvamaan uusia kasveja. Kerro myös kuinka linnut palaavat etelästä ja eläimet kirmaavat nurmikolle syömään uutta ruohoa ja tanssahtelemaan. Ota lehdet ja laita ne ruohona olevan kankaan alle. Uusista kasveista puhuttaessa ota viimeisestä vihreästä kankaasta keskeltä kiinne ja asettele se esim. puuksi. Lenntätä lintu (laulaen) takaisin taivaalle ja eläimet nurmikolle kolostaan.

Loppulauluehdotus: Lasten virsikirjasta 130 Jeesus näki auringon