Eräänä päivänä leipurimestari Mäyrä päätti pyöräyttää oikein makoisan täytekakun. Hän oli juuri saanut sen valmiiksi ja laittanut sen odottamaan keittiönpöydälle kun hänelle soitti naapuri joka pyysi kahville. Niinpä mäyrä jätti kakun pöydälle ja lähti naapuriin. Hänen leipomistaan oli kuitenkin seurannut joku varjoista ja nyt hän näki tilaisuutensa tulleen. Hän tuli etuovelle, työnsi kyntensä avaimen reikään ja sai niin oven auki. Tämän jälkeen hän hiipi hiljaa keittiöön ja nappasi sieltä kakun. Tämän jälkeen hän lähti kakku sylissä äkkiä lipettiin. Hän vei kakun omaan kotiinsa ja kutsui ystävänsä syömään sen hänen kanssaan. Hän kutsui kylään, viekkaan ketun, arat puput, hurjan suden sekä kuningas karhun. He kaikki kokoontuivat ison pöydän ääreen vedet kielillä. Kun he kysyivät mistä pesukarhu oli saanut moisen kakut, hän vain sanoi, että minähän sen tein omin pienin käpälin. Niinpä syötyään kaikki eläimet kehuivat sitä ainakin yhtä herkulliseksi kuin mäyrän leivoksia. Ja se oli paljon sanottu, sillä mäyrä oli kuuluisa naapurikuntia myöten herkullisista leivoksistaan. 
Pikkaisen eläimet kyllä epäilivät pesukarhun sanoja siitä, että hän olisi itse tehnyt sen. He lähtivät kuitenkin herkullinen kakun maku suussaan pois pesukarhun luota, jokainen omaan kotiinsa. 

Tällä välin oli mäyrä tullut takaisin naapurinsa kahvikutsuilta. Ja voi mikä häntä oli odottamassa kotoa. Ulko-ovi oli sepposen selällään ja kun hän meni keittiöön ei kakusta ollut pienintäkään jälkeä. Hetken hän vielä kävi läpi muita paikkoja varmistaakseen, ettei hän ole vahingossa laittanut kakkua minnekään muualle. Mutta ei sitä mistään tietenkään löytynyt. Niinpä hän päätti lähteä kysymään neuvoa ja tietoja ystäviltään. Ensin hän tuli hyvän ja uskollisen ystävänsä koiran luokse. Vaikka hän toivoi, että koiralla olisi jotakin tietoa millä voisi jäljittää kakun. Ei koira ollut nähnyt taikka kuullut mitään asiasta. Hän kuitenkin lupasi auttaa etsinnöissä ja lähti mäyrän mukaan.
Tämän jälkeen pari valjakko lähti ystävällisen siilin luokse, mutta vastaus oli sama. Ei hänkään tiennyt mitään, mutta lupasi tulla mukaan etsintöihin. Niinpä nämä kolme ystävystä lähtivät jatkamaan jälkeen etsintä retkeään. Hetken kuluttua he tapasivat ahkeran mehiläisen kesken meden keruun ja he päättivät kysyä häneltäkin. Onhan toki makean erikoisosaaja, tietäähän sen jokainen joka on hunajaa maistanut. Mutta ystävykset vetivät jälleen vesiperän, sillä ei mehiläinenkään mitään tiennyt vaan jatkoi meden keruutaan. 
He kaikki alkoivat olla pikkaisen turhautuneita, kunnes uskollinen koira keksi. 
Mehän voitaisiin käydä kysymässä viisaalta pöllöltä neuvoa. Hän jos kuka osaa auttaa meitä.
Idea sai hyväksyntää mäyrän ja siilin osalta ja niin päätettiin lähteä koko joukko kohti pöllön kotipuuta. He päättivät kysyä myös pöllöltä, että tietäänkö hän mitään karkuteillä olevasta kakusta. Mutta ei hän hänkään tiennyt, mutta ihmetteli miksei me olla kysytty muilta kuin omilta ystäviltä. Ja sitä paitsi onhan koiralla hyvä vainu kyllä hän haistaa jos jossakin kakku tuoksuu.
No niinpä tietenkin, huudahti koira, miten en ollut itse tajunnut tuota. Onhan minulla kuono ja kaikkea.
Koiran kommentti aiheutti yleistä hilpeyttä ystävyksistä, eikä vähiten itsessä koirassa joka oli jo ennättänyt pyörähtämään pari kertaa ympäri haukahdellen iloisesti.
He päättivät jättää pöllön rauhassa jatkamaan uniaan ja lähtivät jatkamaan kohti metsän toista osaa. Siellä he tapasivat ensin viekkaan ketun. He kysyivät ketultakin, että tiesikö hän mitään mäyrän kadonneesta kakusta. Siihen kettu, ensin laiskasti venytellen, vastasi: 
En minä mitään kakusta tiedä ja vaikka tietäisinkin en sitä kertoisi ainakaan ilmaiseksi.
Kaikki päättivät lähteä enemmittä kyselemättä tajutessaan tiedon saamisen turhaksi yritykseksi.
Tämän jälkeen he löysivät eräältä kukkakedolta joukon pupuja napostelemassa voikukkia. He esittivät saman kysymyksen heille kuin kaikille muillekin.
E-ei me mi-mistään ka-ka-kakusta tiedetä y-y-yhtään mi-mitään. Vastasivat puput kovin pelokkaina, mutta sellaisiahan he ovat. Aina ovat joutuneet olemaan varuillaan kaikenlaisten petoeläinten takia niinpä heistä oli tullut todella arkoja ja pelokkaita silloin kun joutuivat liikkumaan uusilla alueilla ja kaukana kotoa.
Niinpä he jättivät puput rauhassa popsimaan voikukkia niitylle ja lähtivät kulkemaan eteenpäin.
Ystävykset miettivät, että kuka kumma voisi vielä olla syyllistynyt kakun varastamiseen. Hetken mietittyään he päättivät lähteä hurjan suden luolaan vaikka siili laittoikin pikkaisen vastaan. Susi oli tavalliseen tapaan äreä ja uhkaileva. 
Häipykää ennen kuin syön teidät! Susi ärähti heti kun he tulivat luolaan.
Olen jo syönyt jälkiruoan ja pääruoka ei tekisi lainkaan pahaa. Susi tokaisi, huuliaan nuolaisten.
Siinä vaiheessa jokainen ystävyksistä katsoi parhaaksi lähteä suden luolasta mahdollisimman nopeasti karkuun. Eivätkä he pysähtyneet ennen kuin parin sadan metrin päässä luolasta.
Huh! On siinä ikävä tapaus. Totesi siili henkeään haukkoen.
No, ei susi karvoilleen mitään voi. Tokaisi koira.
Eipä voi ei, mutta voisi hän joka tapauksessa olla hieman ystävällisempi. Tuhahti mäyrä. 
Keneltä menisimme seuraavaksi kysymään? Ei ainakaan yhdeltäkään pedolta enää. Koira tuumi
No ei, mutta eikö kuningas karhu ole aika moinen herkkusuu. Mennään hänen luokseen. Ehdotti siili.
Siilin ehdotus sai kahdessa muussa myöntävän vastauksen ja niinpä kaikki kolme lähtivät kuningas karhun luokse. 
Karhu oli tavalliseen tapaansa makailemassa luolassaan, eikä oikein tykännyt häiriöstä.
Huoh, oliko ihan pakko herättää. Olen juuri syönyt herkullista kakkua pesukarhun luona ja nyt haluan sulatella sitä rauhassa.
Tämän sanottuaan karhu kierähti ympäri ja jatkoi uniaan. Mutta ystävykset olivat tavattoman innostuneet karhun lipsautuksesta, eivätkä jaksaneet enää häiritä karhua. Vaan lähtivät suorinta tietä pesukarhun talolle.
He tapasivat pesukarhun kotoaan raivaushommissa. Mitä ilmeisemmin hänellä on ollut vieraita, ajattelivat ystävyksensä. 
Moi pesukarhu vanha kuoma, tervehti koira.
Sinulla on näköjään ollut täällä pienet juhlat. Ainakin ruokailuvälineistä päätellen, sanoi mäyrä ylen lempeästi ja tiedustelevasti.
Ja tuoksusta päätellen täällä on syöty kakkua, koira nuuhkaisi vielä kerran, ja peräti mansikkakakkua jos ei kuononi petä.
Pesukarhu alkoi näyttää pikkaisen huonovointiselta nähtyään ystävykset. Ja varsinkin mäyrän näkeminen aiheutti lievää kalpeutta hänessä.
Tu-tuota olihan minulla vieraita ja koira ystäväiseni olet vielä tarkka kuonostasi s-se nimittäin oli mansikkakakku. Sanoi pesukarhu ylen varovaisesti eikä tiennyt miten päin olisi.
Tuota mi-minusta tuntuu, että s-seuraavaksi kysytte mistä olen sen saanut. Nyt pesukarhu oli jo hyvin pelokkaan oloinen.
Mistä arvasit? Juuri sitä ajattelimme sinulta kysyä. Haluatko itse kertoa ilman kysymistä. Siili ehdotti ystävällisesti.
N-no minä tein sen its... tai no hyvä on. Minä vein sen mäyrältä kun hän oli mennyt naapuriin, anteeksi. Pesukarhu tunnusti eikä oikein tiennyt mitä seuraavaksi olisi odotettavissa, rähinää vai anteeksi antoa.
Ystävykset olivat jokainen ihmeissään, että miksi ihmeessä pesukarhu oli varastanut kakun. Eihän siinä ole mitään järkeä.
Haluaisitko ystävä hyvä kertoa, että miksi ihmeessä sinä oikein varastit minulta se kakun? Mäyrä kysyi pesukarhulta ja laukaisi tilanteen.
No kun minulla oli syntymäpäivät enkä itse oikein osaa leipoa mitään. Ja halusin kerrankin tarjota jotain oikein hyvää kavereilleni. Pesukarhu kertoi häpeillen.
Syntymäpäiväsi! Huudahtivat kaikki niin, että pieni pesukarhu raukka hypähti ilmaan ja meni pöydän alle piiloon.
No no. Tule hyvä ystävä pois sieltä alta ei tässä olla sinua tuomitsemassa kauheasta rikkomuksesta. Sitä paitsi eihän sinun olisi tarvinnut sitä kakkua varastaa. Etkö tiennyt, että olen luvannut leipoa syntymäpäiväkakun kelle tahansa joka sitä pyytä. Eikä siitä olisi mitään tarvinnut maksaa.
Pesukarhu oli suunnilleen itku kurkussa eikä oikein tiennyt mitä tekisi. Hän vaikeroi hetken aikaa siinä heidän edessään. Hetken hän katsoi mäyrää, ajatteli hänen sanojaan ja yhtäkkiä hän otti kunnon halaus otteen mäyrästä ja sanoi kiitollisena.
Et siis ole vihainen siitä kakusta. Voisin kyllä tehdä sinulle uuden, mutta kun ihan oikeasti sellaista taitoa en osaa.
Mitä leipomiseen tulee, niin sille voidaan tehdä jotain. Tule luokseni huomisaamuna, minä opetan sinut leipomaan. Ehkäpä sinun ei silloin enää tarvitse varastella minulta kakkuja. Mäyrä ehdotti pesukarhulle.
Seuraavana aamuna pesukarhu tulikin mäyrän luokse ja he opettelivat kokopäivän. Ja niin taitavaksi pesukarhu tuli leipomisessa, että mäyrä otti hänet kumppanikseen ja he perustivat yhdessä leipomon metsään nimeltään Herkkukolo Ky.
Ehkäpä vielä tänäkin päivänä kaukana täältä leipoo mäyrä ja pesukarhu monenlaisia leipomuksia yhdessä. Kenties mansikkakakkujakin.