Tämä on ensimmäinen oma kirjoittama lastenruno tai ylipäätänsä ensimmäinen kunnollinen tuotos mitä olen tehnyt lastenkirjallisuuden alalla. Toivottavasti pidätte.

Oli pieni tytön tylleröinen jo neljän vuoden ikäinen.
Päivät hän leikki ja teekutsuja järjesti.
Eräänä päivänä keksi hän, jos vaikka piparin tai pari
purkista ylähyllyn ottaisi.
Tuumasta toimeen hän ajatteli ja tuolin päälle astahti.
Mutta voi, ei hän yltänytkään ylähyllyn purkkiin 
vaikka kuinka kurotti.
Siitähän tämä tytön tylleröinen suuttui ja
jalkaa polkien huusi: "En tahdo olla näin pieni, tahdon 
olla iso, isompi kuin kukaan muu. Silloin yltäisin kaikkiin
maailman ylähyllyn purkkeihin.

Silloin äiti hänet kuuli ja sanoi:
"Mitä minun pieni tytön tylleröinen täällä huutaa.
Ei kaikkien tarvitse isoja olla. 
Pienikin on riittävästi. Ajattele vaikka pikku-lintuja, 
eivät ne ole isoja, mutta lentävät korkealla 
taivaalla yli puitten latvojen. Ja miten paljon 
ne tuottavat iloa toisilleen ja vaikka
tuollaisille tytön tylleröisille."
"En kuitenkaan yllä ylähyllyn purkkiin." 
Totesi tuo pieni tytön tylleröinen. 

Isoksi jos tahdot kasvaa, syödähän 
muista monenlaista ruokaa
eritoten aamupuuron höyryävän. 
Kun vielä muistat pitää 
iloisena mielen ja leikkiä paljon, 
niin pian huomaat kasvaneeni 
niin isoksi, että et tarvitse edes 
apua tuolilta tuollaiselta. 
Näillä sanoilla opasti ja neuvoi äiti 
tuota tytön tylleröistä.

Päässänsä tämä tytön tylleröinen mietti ja pohti, onko tosiaan näin, leikillä ja syömällä isoksi kasvaa. Mietti hetken, TOTTA ON 
kajautti hän ja leikkimään laukkasi. Keskellä leikkiä hän pian
unohti toivoa olevansa sen isompi kuin oli